Kauhamestaritutkinnon säännöt
19. lokakuuta 2008, KuismaNäin Soppasaunan lähestyessä lienee paikallaan kerrata legendaarisen Kauhamestaritutkinnon säännöt.
Kauhamestaritutkinnossa on tarkoitus juoda parin kanssa yksi korillinen (24 pulloa) keskiolutta. Tutkinnon voi myös suorittaa vahvemmalla oluella, mikäli tutkintoraati antaa asiasta puoltavan lausunnon. Tutkintojuomaksi käy kuitenkin vain ja ainoastaan olut.
Tutkinnon suorittaminen edellyttää että molemmat kokelaat juovat 12 pullollista olutta. Toinen kokelaista voi tarvittaessa tukea pariaan juomalla yhden oluen tämän osuudesta, jolloin toinen siis juo 13 pullollista, toinen 11.
Pullot on tyhjentämisen jälkeen asetettava takaisin koriin.
Aikaa tutkinnon suorittamiseen on tasan kolme tuntia.
Tutkinnon aikana molempien kokelaiden on pidettävä toisella kädellään korista kiinni.
Tutkintopaikan määrittelee tutkintoraati.
Tutkintovarustuksen kokelaat voivat valita itse. Kauhamestarikokelas voi siis halutessaan pukeutua vaikka Paavo Väyryseksi.
Mikäli kokelaat onnistuvat juomaan korin tyhjäksi kolmessa tunnissa rikkomatta yhtäkään edellä mainituista säännöistä, myönnetään heille Kauhamestarin arvonimi, joka oikeuttaa kantamaan nimikoitua Kauhamestarin soppakauhaa.
Kauhamestaritutkinnon tutkintomaksu on 25 euroa, mikä sisältää tutkintojuomat sekä soppakauhat.