Arkisto: heinäkuu 2006

Lauantai-illan fiilikset

Lauantaina 29. heinäkuuta 2006, laurianttila

Tänään meillä juodaan (lähes) ainoastaan viskejä!

Zen ja näpertelyn taito

Keskiviikkona 26. heinäkuuta 2006, Sane

Kevät on erikoista aikaa. Aurinko paistaa muutamana päivänä, ja hetikös miehen mieleen alkaa iskeytyä mitä erikoisimpia mielihaluja. Itselleni näin kävi eilen. Jotenkin maantiepöly yhdistettynä lämpimään ilmaan ja kevään ääniin sai allekirjoittaneen tuntemaan vastustamatonta tarvetta nikkaroida jotain. Ja uskokaa pois kun sanon, että se ei ole aivan arkipäivää meikäläiselle.
Elikkäs näin syntyi kukkalaatikko ulkokäyttöön:
Käyttöesineen tekemiseen kannustimena toimi [...]

Ravintolassa: Pizzeria Napoli

Keskiviikkona 26. heinäkuuta 2006, laurianttila

Lounasruokailun messiaat turisevat tänään Tampereen ehdottomasti legendaarisimmasta pizzeriasta eli Napolista – tuttavallisemmin Napesta. Nälkäisten duunarien ja valkokaulusväen lihaisana keitaana ja arjen harmauden karkottajana tunnettu italialainen on tuonut lohtua ja vatsantäytettä jo pitkän aikaa, mutta vasta nyt siitä päästään kirjoittamaan kattava ja avartava reportaasi.
Napoli sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 31, mutta jokaisen itseään kunnioittavan pizzanpurijan tulisi olla paikasta [...]

Ravintolassa: Havana Bar & Grill

Keskiviikkona 26. heinäkuuta 2006, laurianttila

Ravintolassa-sarja on aiemmin keskitytty työpaikkaruokailuun, mutta laajennamme otsikon kattamaan kokonaisvaltaisesti kaiken ulkona syömiseen liittyvään. Alan Ammattilaisten kulinaristinen siipi teki yllätysiskun kaupungin keskusttasa sijaitsevaan Havana Bar & Grilliin, joka sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 15 (Tempon talossa). Havana Bar & Grillin yhteydessä sijaitsevat myös letkeä Tempo Terrace, yökerhotyyppinen Campari Club sekä olusten nautiskeluun keskittyvä Palm Cafe. Kokonaisuutena paikasta [...]

Drinkkivinkki: Sangria-kannu

Maanantaina 24. heinäkuuta 2006, bowt

Kesäiseen herkutteluun kuuluu ehdottomasti etelänmailla alkunsa saanut makoisan suvinen janojuoma nimeltään sangria.
Seuraavan ohjeen avulla on mahdollista valmistaa itselleen hieman yli viisi litraa maittavaa sangriaa, jossa puhtia on juuri sopivasti nousujohteiseen tunnelmaan. Testiryhmä on käyttänyt juoman astiana neljää 1,3 litran vetoista kannua, mutta astiaksi varmasti käy myös jokin kulho tai kippo. Tosin sangriahan on oikeaoppisesti [...]

Ruokaa keholle: Nopea makkarakeitto

Maanantaina 24. heinäkuuta 2006, Kingston

Monesti nykypäivän kiireellinen elämänrytmi vaatii nopeita
toimenpiteitä myöskin keittiössä, siksi ylpeänä esittelen teille
“Nopean makkarakeiton salaisuuden”.
Tarvittavat aineet:
Ketsuppi, paketti nakkeja ( ei kevyt ), vettä, mausteita, vaaleaa
leipää, koskenlaskija sulatejuustoa ja luonnollisesti ölveröä.
Ohje:
1. pilko nakit ja esikeitä ne vedenkeittimessä ( kun vesi
kiehuu, nakit iskussa )
2. Kaada nakit keittimestä soppalautaselle (älä unohda
aromirikasta keittolientä vedenkeittimestä ).
3. Lisää ketsuppia noin pienen [...]

Drinkkivinkki: Aamulonkero

Maanantaina 24. heinäkuuta 2006, Kingston

Tämä juoma on monelle pelastaja, avun antaja ja anopin jatkoaika sukujuhlissa. Eli kun edellisenä yönä on kuppia mennyt ääntä kohden runsaanlaisesti ja ehkä muutama kirkas “pommikin” tullut testattua on ankaraan aamuun syytä varautua nöyrästi jo edellisenä iltana seuraavin ainein:
- vähintäänkin yksi pullo lonkeroa
- vähintäänkin yksi pepsi ( Pepsi max ei toimi )
- vähintäänkin “aski” [...]

Fiiliskuva nro. x

Maanantaina 24. heinäkuuta 2006, laurianttila

Aurinkoa, humppakuutiollinen viiniä ja ulkomainen live-akti. Homma ok!

Drinkkivinkki: Se Tahra Lakanalla

Sunnuntaina 23. heinäkuuta 2006, bowt

Tämä juoma on itse asiassa evoluutioversio klassisesta Tahroja Lakanoilla-drinkistä. Tässä versiossa turha maidon lipittäminen on jätetty sivuun ja keskitytty vain olennaiseen. Ohje onkin varsin helppo ja puhutteleva. Ainekset ovat seuraavat:
2 cl Minttuviinaa
2 cl Kahvilikööriä (mielellään Kahluaa)
Nautitaan lyhyestä lasista.
Näitäkin kun maistelee aluksi vaikka kuusi-seitsemän kappaletta, niin ilta alkaa puhuttelemaan aivan eri tasolla. Naiset ovat kauniimpia, maailmassa [...]

Tammerfestin taikaa

Tiistaina 18. heinäkuuta 2006, laurianttila

Arvoitettu raatimme todisti Tammerfest-perjantaina jotain uutta ja ihmeellistä. Hämyisään “ei-tää-meidän-kantapaikka-ole-vaikka-joskus-käydäänkin” Monttu-juottolaan oli jonoa! Alla haparoivin käsin otettu kuva todisteeksi.