Arkisto: 'Arvostelut'

Mintun olomuodot

Torstaina 17. tammikuuta 2008, Kuisma

Jälleen kerran Soppaseuran ansioitunut raati, klassista kreikkalaista veistostaidetta muistuttavine vartaloineen kokoontui Iidesrannan amfiteatteriin nauttimaan (juoma)kulttuuriklassikoista. Tällä kertaa listalla olivat tutun after-ski -tisleen, Mintun, eri olomuodot.
Allekirjoittanut aloitti illan kahdella varsin samanlaisella moikauksella.
1. Ruskea suuvesi.
4cl Minttua
2 tlk kaakaojauhetta
1 cl kokeilumieltä
Tämä minttukaakaon pelkistetty ja kyselemätön versio kirvoitti testaajien huulilta seuraavia huudahduksia:
“Tää on muuten hyvää!”
“Toimii.”
“Liikaa kaakaoo!”
Juoma oli erinomaisen oivallinen [...]

Kesäkeittiössä: IsoLiha

Tiistaina 28. elokuuta 2007, laurianttila

Koska Ahvenanmaa osoittautui täydeksi fiaskoksi, en olisi uskonut että loman pelastaja löytyy rapakon takaa Ruotsista. Paikallisen asiantuntijan kanssa kaappasimme kaupasta mukaan jättimäisen kimpaleen lihaa.
Koska kotimaassa en ole moiseen järkäleeseen törmännyt, oli tutkivan journalistin selvitettävä mikä eläin ja ruumiinosa mahtaa olla kyseessä. Vastaus viittasi hyvin pitkälti sian pakaraan / reiteen. Tämä ei tahtia haitannut, sillä kimpaleen [...]

AA testaa Ahvenanmaan

Tiistaina 28. elokuuta 2007, laurianttila

AA:n testiryhmä päätti lähteä testaamaan mitä läntisestä siirtokunnastamme, Ahvenanmaan saaristosta, löytyy. Viimeisin reissuni Ahvenanmaalle tapahtui joskus ollessani n. 12-vuotias. Muistan reissulta Taffelin tehtaan ja punaiset vuokramökit. Aurinko paistoi ja oli muutenkin ihan mukavaa. Vanhemmiten nämä muistot eivät ainakaan tulisi paraneemaan, joka selviää suhteellisen lyhyestä ja ytimekkäästä arvostelusta.
Kulkuvälineenämme matkan aikana toimi uskollinen Toyota Corolla ja vesiesteillä [...]

Huonojen shottien parissa

Perjantaina 24. elokuuta 2007, Kuisma

Vuoden 2007 Alkumetrin tiimellyksessä testiryhmä, johtajanaan allekirjoittanut ja jäseninään Nelli & Miina päätti sukeltaa TODELLA pahanmakuisten shottien ihmeelliseen maailmaan. Kokeiluun testiryhmää innoitti sen hetkinen humalatila sekä vankkumaton tiedonjano. Koekenttänä toimi perusvarma Onnelan Suomi-rock -baari.
Ryhmänjohtaja alik. Savonen avasi pelin säveltämällä hetkessä legendaarisen JaaJaa:n eli JalluJaffan innoittamana kyseisen paukun kieroutuneen äpäräveljen. Baarimikon tyrmistyksestä ja välittömästä oksennusrefleksistä partaveitsen [...]

Koeajolla: Seat Leon

Lauantaina 30. kesäkuuta 2007, laurianttila

AA:n moottorikerho matkustaa jälleen. Tällä kertaa luottokortin numeroa vastaan luovutettiin vm 2007 Seat Leon 1.6.
Ensimmäistä kertaa Soppablogin historian aikana autotestiin saatiin muu kuin tila-auto, joten odotukset ovat korkealla.
Ulkopuolisen tarkastelun perusteella täytyy todeta, että auto näyttää erittäin hyvältä. Kokoa löytyy vanhaa korimallia enemmän, keulaa on venytetty ja takaovien kahvat oli Alfoista pöllityllä tavalla upotettu koriin. Takaluukun [...]

Kesäkeittiössä: Wihelm Kinkkupihvit

Sunnuntaina 10. kesäkuuta 2007, laurianttila

Maailman heikoimmaksi kokiksi tunnustautuva testaaja otti ja lähti mökille grillaamaan. Mukaan tarttui myös Wihelmin uutuus, grilliin sopiva kypsä kinkkupihvi.

Pakkauksen ulkonäkö ja kannessa kuvattu tarjoiluehdotus vaikuttivat lupaavilta. Raikkaan salaatin viereen kauniisti asetellut pihvit huokuivat nälän poistavan gallialaisen villisikaillallisen henkeä. Kun kisakokki oli saanut grillin kuumaksi ja aukaisi laatikon, oli vastassa lähinnä vastenmielinen näky: Neljä toinen [...]

Jekun kymmenen olomuotoa

Sunnuntaina 27. toukokuuta 2007, Sane

Jägermeister, kotoisammin jekku, tuo yrittipohjainen ystävämme on usein ollut monien menestyksekkäiden tapahtumien kulmakivenä, ja sen nauttimiseen onkin aikojen saatossa muotoutunut useita varsin verrattomia kombinaatioita. Tässä artikkelissa arvostettu kolmihenkinen tutkimusraatimme kokoontui markiisin ja pikkudemarin tadzalle tutustumaan metsästäjämestarin luonteeseen ja sen nauttimisen saloihin. Jekkua nautittiin eri muodoissaan ja nämä illan piristäjät pisteyttettiin asteikolle 1-5.
1. Energinen demarijekku.
Testisessio aloitettiin [...]

Koeajolla: Renault Scenic

Tiistaina 30. tammikuuta 2007, laurianttila

AA:n moottorikerho kävi jälleen testaamassa mitä Keski-Euroopan teillä ja autovuokraamoilla on tarjota vaativalle bisnesmatkaajalle. Autovuokraamo Avis oli jälleen hyvin ystävällinen tarjotessaan luottokortin numeroa vastaan vankkureista villeimmän, 1.9 dCi Renault Scenicin. Ohimennen täytyy todeta, että auto oli kaikin puolin hyvin verrattavissa varauspaperissa komeilevaan Volkswagen Golfiin.
Alkuvaikutelma oli yllättävän positiivinen. Auto lupasi ajajalleen enemmän kuin Meriva jo ennen [...]

Koeajolla: Opel Meriva

Torstaina 30. marraskuuta 2006, laurianttila

AA:n moottorikerhon matkustava alajaos testasi kuukausi sitten autovuokraamo Aviksen ystävällisesti pienehköä maksua vastaan tarjoaman Opel Meriva tila-auton. Kyseinen taisteluvaunu oli varustettu 1.6 litraisella bensakoneella josta vääntöä riitti sen verran, että auto saatiin liikkeelle alamäkeen viettävällä parkkipaikalla.
Testausympäristö oli erittäin haastava, sillä ajokilometrit kerrytettiin 130km/h kyltein varustetuilla Keski-Euroopan moottoriteillä, jotka sattuivat pienen hallan vuoksi olemaan jäässä ja [...]

AA testaa Systembolagetin oluttarjonnan

Perjantaina 13. lokakuuta 2006, laurianttila

Alan Ammattilaisten loittoryhmä (1 henkilö) testaa tällä kertaa naapurimaamme alkoholimyymälän oluttarjontaa. Testiin valittiin skandinaavisia ja edullisia oluita sekä kaupan halvin valkoviini. Aloittakaamme testaus!
BlåGul
Ruotsalainen “vahva” olut, BlåGul, toi etäisesti mieleen kotimaan Lapparin, jota ei luonnollisista syistä voi pitää hyvänä asiana. Varsinkin pönikän ollessa hintaryhmän ehdotonta yläluokkaa (n. 2 eur tölkki), ei tätä olutta voida suositella kuin [...]